Viikko 49

Virusta esiintyi lähes kaikissa Turkin rajanaapureissa jo muutama viikko ennen kuin Turkki tiedotti ensimmäisestä tartunnasta.

Forssan yhteislyseon ovet menevät kiinni perjantaina, sillä koulu siirtyy etäopetukseen koronavirustartuntariskin vuoksi.

-Korona aiheuttaa valtaosalle lievän taudin. Hoitoon ei kannata hakeutua jos oireet ovat lievät. Jos kaikki lieväoireiset.

Kaikkiaan 49:stä osakkeesta vain viiden kurssi on hieman vuoden alun tasoa ylempänä.

n pääanalyytikko Antti Saari kertoo.

Turkistarhaus Turkistarhaus on surullista kun eläimiä kasvatetaan pienessä häkissä ja turkki nyljetään pelkästään ihmisten turhamaisuuden takia. Ihminen ei tarvitse turkiksia koska emme asu enää ulkona, nykyään kun talvet ovat leutoja niin

Aino Huilaja on viettänyt pakettiautoelämää Euroopassa kuukausikaupalla. Arska-koiransa ja puolisonsa Jerry Ylkäsen kanssa.

Alokkaat, varussäkki mukaan, tupiin mars! Luulisi, että tämänkaltainen käsky olisi yhtä tuttu Suomen joka kolkassa. Näin ei.

Mä Putoan Sanat Janne Karjala YLE Pohjois-Karjala | YLE Pohjois-Karjala: Lieksa sai. – Kuuntele YLE Pohjois-Karjala – YLE Pohjois-Karjala: Lieksa sai liikaa kulttuurihyvää – pianotaiteilijan Janne Mertasen flyygelistä outo tilanne Yle Areenasta. Areena
Lähimmäinen Äkkijarrutus yllätti – Näinä aikoina on tärkeää pitää. – Elämme aikaa, joka sulkee jotakin vanhaa ja avaa jotakin uutta. Äkkijarrutus yllätti. Kolmasosa urjalalaisista ikäihmisinä on. Kun klikkaat mitä tahansa kohtaa

Per­jan­tain päi­vit­ty­vä ko­ro­na-seu­ran­ta: Näät­saa­ren koulu yhä sul­jet­tu, Suo­mes­sa 155 tar­tun­taa, älä hakeudu.

Aino Huilaja on viettänyt pakettiautoelämää Euroopassa kuukausikaupalla. Arska-koiransa ja puolisonsa Jerry Ylkäsen kanssa.

-Korona aiheuttaa valtaosalle lievän taudin. Hoitoon ei kannata hakeutua jos oireet ovat lievät. Jos kaikki lieväoireiset.

Mutta kuukauden loppuun mennessä lukema oli pienentynyt 49 prosenttiin, Morning Consult -kyselyt kertoivat.

Kun Trump.

Virusta esiintyi lähes kaikissa Turkin rajanaapureissa jo muutama viikko ennen kuin Turkki tiedotti ensimmäisestä tartunnasta.

Viikko 49Laulaja Anna Hanskilla on todettu koronavirustartunta.

– Anna Hanski on todennäköisesti saanut tartunnan ihmiseltä, joka oli mukana Musiikkitalon Naisten päivän konsertista. Laulaja.

Alokkaat, varussäkki mukaan, tupiin mars! Luulisi, että tämänkaltainen käsky olisi yhtä tuttu Suomen joka kolkassa. Näin ei.

Kaikkiaan 49:stä osakkeesta vain viiden kurssi on hieman vuoden alun tasoa ylempänä.

n pääanalyytikko Antti Saari kertoo.

Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Hengityssuojaimista on koronaviruksen vuoksi maailmanlaajuinen pula, ja toimituksissa.